Sain käteeni pienen pinta naarmun, enkä kiinnittänyt ensin siihen pahemmin huomiota. Hetken päästä kun se kuitenkin kirvelevästi muistutti olemassa olostaan, loin siihen katseeni ja huomasin sen olevan sydämen muotoinen. ”Ota kuva ja kirjoita siitä”, ajatus nousi mieleeni. En kuitenkaan reagoinut siihen vielä. Kunnes sitten se toiseen otteeseen tapahtui päivän mittaan, tuo muistutus kirvelyineen, Ajattelin kirjoittaa lyhyen tekstin haavoista. Niitä on monenlaisia. Sydämen muotoinen haava tuo ensimmäiseksi mieleen sydänsurut. Meillä jokaisella on haavoja, suojattuja ja suojattomia. Niitä mitkä kirvelevät heti kun saavat kosketuksen tai niitä jotka salataan laastarin alla ja itketään joskus yksin yön pimeinä tunteina. Se on varmaa, että jokainen haava on aluksi kipeä. Toiset paranevat nopeammin ja toiset voivat ottaa äärettömän paljon aikaa toipuakseen.

Haavan voi aiheuttaa tahattomasti tai tahallisesti. Sanoin, elein, teoin tai tekemättä jättäen. Paljon on näinä aikoina esiin nostanut päätään koulukiusaaminen, joka löytää aina vain brutaalimpia piirteitä. Ja tämä sama ilmiö on nähtävissä myös aikuisten työareenoilla. Jokaiselle soisi edes yhden ystävän, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Eli emme voi unohtaa yksinäisyyttäkään. Hyvin usein ydin asiana haavassa on kelpaamattomuuden tunne, hylätyksi ja torjutuksi tuleminen. Yksi ydin peloista, pelko että minua ei rakasteta. Meillä jokaisella on tarve kuulua johokin ja tulla kohdatuksi ihmisenä, ihan sellaisenaan.

Haavat saavat meidät joskus käyttäytymään mitä kummallisimmilla tavoilla. Kiukuttelemme, miellytämme, haemme huomiota, uhriudumme tai leikimme soturia, joka selviää mistä vain. Kaikki nämä ovat osa inhimillistä ihmisyyttä, ilmentyessään ajoittain. Olisikin äärimmäisen tärkeää tiedostaa omaa käytöstään ja sisäistä maailmaa sen verran, että havahtuu kun ”haava” käyttäytyminen alkaa. Silloin on otollinen aika kysyä, miksi? Mitä tunnen? Mitä todella tällä ilmennän? Näin esiin tullessaan haava voi joskus myös olla avain oman sydämen eheytymiseen. Kun ihminen alkaa eheytyä, tapahtuu jotain arvokasta myös ympärille. Syntyy uusi ymmärtäjä. Ihminen joka on itsekin ollut haavoitettu, mutta on saavuttanut askeleen kohti ehjempää minuutta. Ehkäpä jopa katkaissut sukupolvien haava käyttäytymisen kierteen. 

Anteeksianto on myös yksi super rohto haavoille. On asioita mitä ei voi unohtaa ja ohittaa olan kohautuksella. Tällöin haava on todella syvä ja kipeä. Myös sen kipu on raskas taakka kantaa. Voi olla, että haava ottaa hetkeksi herkeämättömän otteen, eikä ajatusta saa siitä millään irti. Aika todella parantaa haavoja, ja kun on hieman saatu etäisyyttä ja tilaa tapahtumiin, voi haavaa alkaa myös tietoisesti hoitaa omin ajatuksin ja valinnoin. Taakka mitä syvästä haavasta voi kantaa on nimeltään katkeruus, ja lääke siihen on anteeksianto. Tällöin vapauttaa oman energian asiasta ja taakka helpottaa. Usein isojen menetysten jälkeen tulee risteys, jossa tehdään selkeä valinta näiden kahden välillä. Ego on yleensä se joka pitää silmittömästi kiinni omista haavoistaan ja sylkee katkeruuden sanoja suustaan, koston palo silmissään. Se puhuu näin: Olet loukannut minua, tätä saat katua. En anna sinulle koskaan anteeksi. Odotahan vain… Näin se sitoo ihmisen myös menneeseen, ja elämä tässä, jää elämättä… Taaseen tietoisuus, joka kumpuaa syvältä sydämen viisaudesta ymmärtää sen, että kukaan ihmisen historiassa ei ole täydellinen, ja näkee asiat suuremmassa perspektiivissä. Sydämellä on ihmeellinen taito sulattaa viha ja kauna, ja luoda siitä ymmärrys. Ihan jokaisella on tämä haavojen hoitotaito sisimmässään. Joskus ego vain tarvitsee aikuisen ymmärrystä ja ohjausta rakkauteen, kuten pieni lapsi.

Mutta muista, Siunattu olet Sinä, haavoinesi ja ilman ❤