Kulkiessani Pallaksen maisemissa, mietin kuinka täällä on helppo olla omissa ajatuksissa, koska ärsykkeiden määrä on niin vähäinen. Tuntuu automaattisesti paljon rauhallisemmalta, mieli on hiljaisempi ja selkeä. Luonto, metsät ja tunturit tuo oman kiireettömyyden. Mietin kuinka arjessa tarvitaan itsen hallinnan taitoa. On helppo hukkua saapuvien uutisten, odotusten ja velvoitteiden kutsuun. Tuntea epävarmuutta ja paineita tämän maailman huiskeessa. Kuinka tuolloin korostuukaan taito palata edes hetkittäin oman sisimmän kokemiseen, palauttaa rauha ja maadoittua ihan vain olemiseen. Mieli tahtoo juosta usein asiasta toiseen, ja sitten se jo muistuttaa seuraavasta. Kehä on loputon, jos sen antaa vain mennä omia polkujaan. Se kuluttaa ja voi myös johdattaa väärään suuntaan. Monesti tässä vaiheessa jo ihminen havahtuu siihen, että tuntuu ettei jokin mene niinkuin pitäisi. Kaikki alkaa pikkuhiljaa tuntua suorittamiselta ja elämä vain toisten toiveiden täyttämiseltä. Jossain tapauksissa vauhti kiihtyy kunnes huomaa, että on unohtanut itsensä ja takki on tyhjä. Jossain tapauksissa jo tyytymättömyys kuluttavaan toimintaan herättää pysähtymään ja miettimään omaa elämää. Tällöin palataan siihen olennaiseen. Paikkaan, josta löytyy viisaus omaan elämään liittyen. Paikkaan, josta löytyy oma voima. Oppii erottamaan oman syvimmän olemuksen. Tie sinne voi joskus olla hieman pelottava, tällöin kohtaa myös kaiken sen, mitä itse todella on ja mitä ei ole. Supervoimansa, keskeneräisyyden ja kasvun paikat. Moni vielä valitseekin olla kurkistamatta tuon verhon taakse, vaikka jo kutsun kuuleekin. Matka on elämän mittainen ja onneksi matkaa ei tarvitse tehdä yksin. Avain ❤️.