Olen usein löytänyt itseni Lapin maisemista, vetämässä keuhkoni täyteen raitista ilmaa, ihailemasta naavaa ja luonnon kauneutta. Usealla tunturilla ihmettelemässä ihmisen pienuutta ja sitä lyhyttä hetkeä, jonka saamme täällä viettää yhden elämän aikana. Viime kerralla mieheni tokaisi tullessaan hiihtolenkiltään, että täällä on jotenkin helpompi hengittää. Voin samaistua ihan täysin. On helpompi ja jotenkin kevyempi olla, uni on rauhallisempaa. Olen kuullut myös, että Lapissa olisi jotenkin erilaiset pohjavedet, verrattuna muuhun Suomeen. Siitä ei tosin vahvistettua tietoa minulla ole.
Monet ihmiset myös ovat innostuneet muuttamaan pohjoiseen. Itse koen sen kaukaiselta ajatukselta. Siellä on mahtavaa käydä latautumassa, lähteä ja palata. Ehkä kun työt antaa joskus myöden, siellä voisi pidempiäkin aikoja viettää. Mietin tuota energian ja olemisen keveyttä vielä hetken. Olosuhteethan Lapissa ovat olleet kovat. Elanto on tiukassa, luonto kasvattaa lyhyessä kesässä satonsa, mitä voi. Mutta jotenkin se myös sillä niukkuudella pitää oman aitoutensa ja koskemattomuutensa. Karulla ja niukalla kasvulla.